Niekka patikko besides a pond

Niekka on syntynyt tekemään asiat toisin

Niekan tarina lähti liikkeelle, kun toiselta brändin perustajista katkesi pinna. Ensin pyörästään ja sitten itseltään. Uuden pinnan saaminen pyörään katkenneen tilalle osoittautui nimittäin viitta vaille mahdottomaksi tehtäväksi järjelliseksi laskettavassa ajassa. Arvokas pyörä odotteli 50 sentin hintaista osaa kaikkiaan viisi viikkoa. Se leijonanosa Suomen lyhyestä kesästä ja paras ajoaika valui Jarnon osalta hukkaan.

Ei enää koristeena seisovia pyöriä.

Niekka erottuu muista pyörävalmistajista ennen kaikkea siinä, kuinka se suhtautuu jälkimarkkinointiin. Jokaisen maailmalle lähtevän pyörän mukana lähtee tehtaalta maailmalle pala niekkalaisten sielua. Niinpä pyörillä ajaviin suhtaudutaan perheenjäseninä ja joiden rinnalla kuljetaan koko pyörän elinkaaren ajan.

bicycle tire and sunset in the distance
Man camping in the wood with a bicycle

Luotettavien, tiettyyn käyttötarpeeseen suunniteltujen pyörien tuotannosta tehdään mahdollisimman paljon itse ja paikallisesti. Muualta tuleviin komponentteihin tutustutaan läpikotaisesti sekä tuotteiden että niiden tekijöiden osalta. Tämä siksi, että jokaiseen pyörää koskevaan kysymykseen osataan vastata itse.

Vähemmän pyöriä, enemmän luotua arvoa.

Niekka on näyttämässä positiivista esimerkkiä siitä kuinka pyöriä voidaan valmistaa ja niiden omistajia palvella – välittävästi, keskustelevasti, kasvollisesti. Tavoitteena on kuljettaa koko globaalia bisneskenttää pois kylmän teollisesta maailmasta, kohti inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Niekka Patikko Blue

Katso eri mallimme alla olevasta linkistä.